Omaishoitajan ja muun läheisen on tärkeää kokea, että häntä kuunnellaan. Kohdatessasi muistisairaan omaisia on hyvä pitää mielessä, että heitä kuuntelemalla ja heidän kanssa keskustelemalla voi saada arvokasta tietoa muistisairaasta ihmisestä. Kuuntelemalla ja keskustelemalla vahvistat yhteistyötä omaisten kanssa. Omaisilta saamasi tiedon avulla myös yksilöllisen hoitosuunnitelman laatiminen muistisairaalle helpottuu.
Myös pitkäaikaishoidossa olevien muistisairaiden ihmisten omaiset tarvitsevat tietoa ja tukea. Sairauden eteneminen ja mahdolliset käytösoireet voivat pelottaa tai ahdistaa omaisia jopa siinä määrin, että vierailut muistisairaan luona loppuvat.
Luottamuksellinen yhteistyö omaisten kanssa syntyy aikaa antavalla kuulemisella, läsnäololla ja avoimuudella.
Ohjaa pitämään huolta itsestä
Kerro mahdollisuudesta kotona asuvan muistisairaan omaiselle tarkoitetuista lepotauoista kuten lyhytaikaishoitojaksoista ja päivätoiminnasta. Tarvittaessa ohjaa omainen terveys- ja sosiaalialan asiantuntijoiden vastaanotoille keskustelemaan henkisestä ja/tai fyysisestä terveydentilastaan ja erilaisista tukimahdollisuuksista. Muistuta lisäksi muistuta hyvän ravitsemuksen, liikunnan ja riittävän unen tärkeydestä.
Kannusta omaista osallistumaan vertaistukiryhmätoimintoihin. Auta häntä löytämään ryhmiä.
Normaali ja aito kanssakäyminen muistisairaan läheisen kanssa helpottaa myös omaista. Muistuta, että muistisairaudesta huolimatta läheisen kanssa voi käyttäytyä normaalisti. Jos on paha mieli tai väsyttää, näitä tunteita voi edelleen purkaa sairastuneelle. Samoin jos suututtaa tai muistisairas läheinen kohtelee väärin, voi asiasta sanoa hänelle. Korosta puhumisen tärkeyttä. Asioista puhuminen usein helpottaa niin omaista kuin muistisairasta läheistäkin.
Kannusta tekemään päivittäin molemmille mieluisia, mukavilta tuntuvia asioita. Positiivinen tunnelma ja mielihyvä auttavat omaista jaksamaan.
Auta ymmärtämään muistisairautta
Anna tietoa oikea-aikaisesti. Kysy mistä omainen kaipaa tietoa. Ole rakentavasti rehellinen ja kannusta luottamaan tulevaisuuteen.
Auta omaista muistamaan, että sairastuneen peruspersoonallisuus ei yleensä muutu. Vaikka muistisairas läheinen on voinut kadottaa runsaasti entisiä taitojaan ja tarvitsee paljon apua, hänen olisi saatava säilyttää kokemus omasta arvostaan.
Muistuta, että muistisairas läheinen ei aina tarkoita juuri sitä, mitä kuulet hänen sanovan. Auta omaista tunnistamaan, mitä muistisairas läheinen tarkoittaa ja keskustelemaan hänen kanssaan luontevasti: tuomitsematta, vähättelemättä ja väittelemättä. Asioiden oikaiseminenkin on tarpeen vain silloin, mikäli oikaisemalla saadaan vähennettyä esimerkiksi ahdistusta. Yleensä keskusteluihin voi vapaasti heittäytyä mukaan muistisairaan ehdoilla.
Anna muita kontaktin luomista auttavia välineitä, ja rohkaise käytämään aiemmin tuttuja lähestymisen tapoja. Näitä ovat esimerkiksi halaaminen, suukon antaminen ja hellittelynimien käyttö. Vanhat, tutut vaatteet saattavat myös auttaa.
Muistuta, että jatkuvasti toistuvan ja sinnikkään ahdistuksen takana voi olla fyysisiä syitä, kuten kipuja. Niihin tarvitaan lääkärin apua.