Arvomaailma ja maailmankatsomus ovat erottamaton osa ihmisen persoonaa ja hänen elämänhistoriaansa. Muistisairaalla ihmisellä, jonka persoonaa uhkaa integriteetin hajoaminen, kokonaisvaltaisuuden huomioon ottaminen on erityisen tärkeää.
Ihmisellä on aina jokin vakaumus, tapa, jolla hän hahmottaa maailmaa ja itseään. Elämän kriiseissä ihminen pohtii eksistentiaalisia, olemassaoloon liittyviä kysymyksiä, syyllisyyttä, luopumista, hylätyksi tulemista, kuolemaa, elämän tarkoitusta ja elettyä elämää. Ihmisen maailmankatsomus ja vakaumus vaikuttavat siihen, millaisia vastauksia hän tahtoo etsiä ja löytää, millaista on hänen hengellisyytensä.
Hengellisiä tarpeita ovat tarve tulla sovitetuksi itsensä, läheisten ja Jumalan kanssa, tarve suojautua kaiken uhatessa hajota ja tuhoutua, tarve löytää elämän eheys, kiitollisuuden ja täyttymyksen saavuttaminen.
Vastauksia näihin pohdintoihin löytyy eri uskonnoista ja ideologioista. Nämä molemmat ovat kiinteässä suhteessa ja vuorovaikutuksessa kulttuurin kanssa.
Vakaumus on merkittävä ihmisen integriteettiä tukeva asia, koska se on tietoja ja tekemistä syvemmällä tasolla ihmisen persoonassa. Kyky kokea hengellisyyttä säilyy vaikea-asteisessakin muistisairaudessa. Vaikka muistisairas ei kykene erittelemään arvomaailmaansa, se on kuitenkin hänen reaktioidensa taustalla ja sillä on merkitystä. Uskonnolliset tarpeet ja niihin liittyvät muistikuvat säilyvät myös kognition alentuessa. Sairastuminen voi myös aktivoida piilossa olleen uskonnollisuuden.
On tärkeää, että muistisairas ihminen saa tarvitessaan oikeanlaista tukea hengellisten tarpeiden kohtaamiseen.
Rituaalit ovat tärkeä osa muistisairaan ihmisen vakaumusta. Toistuvuus tuo turvallisuudentunnetta. Muistisairas ihminen uskoo tunteilla ja aisteilla, pyhyyden ja symbolien merkitys korostuu.
Hengellinen hoito tarkoittaa ihmisen lähellä olemista ja auttamista silloin, kun hän pohtii kysymyksiä, jotka koskevat hänen elämäänsä, ihmissuhteitaan, jumalasuhdettaan, kuolemaansa. Se on usein myös elämänrohkeuden ja toivon etsimistä toisen ihmisen kanssa.
Muistisairaan ihmisen kohtaamisessa on nämä samat tavoitteet, vaikka voidaan tarvita tavallista haasteellisempia keinoja. Muistisairaan ihmisen uskonnollisuus on usein paluuta lapsuuden uskonnollisuuteen. Suomessa ainakin toistaiseksi valtaosalla iäkkäistä muistisairaista ihmisistä vakaumus on kristillinen ja hengellinen elämä toteutuu kristinuskon välinein: Käytännössä tämä tarkoittaa esimerkiksi kirkkovuoden liittämistä yleiseen vuoden kiertoon sekä lapsuuden lauluja ja virsiä. Tärkeitä ovat tutut raamatunkohdat, rukoukset, ehtoollinen ja hengellinen musiikki. Musiikissa voivat yhdistyä turvalliseksi koetun uskonnollisuuden ja musiikin mahdollisuudet.
Kristinuskon yhteinen harjoittaminen voi tukea muistisairaan ihmisen omanarvontuntoa ja identiteettiä, koska hartaudessa ja jumalanpalveluksessa ovat kaikki osallistujat luomiseen pohjautuen tasa-arvoisia Jumalan edessä, vapaina suorittamisesta tai kyvykkyyden ja taitojen arvioimisesta.
Ihmisen kohtaamisessa on luonnollisesti aina kunnioitettava kunkin omaa tahtoa ja vakaumusta. Monikulttuurisuuden lisääntyessä ovat kasvavassa määrin tulossa huomioon otettaviksi myös muut perinteet ja uskonnot kristinuskon perinteiden rinnalla.
Lähteet ja kirjallisuutta
Kivikoski T. Vakaumuksen merkitys muistisairaan ihmisen elämässä. Memo 2012;2:15–17.
Aalto K, Gothóni R. Ihmisen lähellä. Hengellisyys hoitotyössä. Kirjapaja, 2009.
Kirjasta erityisesti:
– Hanhirova M, Aalto K. Ihmisen hengelliset tarpeet.
– Aho M. Hengellisen hoidon välineet.
– Kivikoski T. Muistisairaan ja dementoituneen lähellä.
Havukainen E, Kanerva M. Vanhusten ja muistisairaiden hengellinen kohtaaminen. Kirkkopalvelut/Koulutuskeskus Agricola, 2011.
Kirkkohallitus. Muistisairaan messu. Virikkeitä jumalanpalveluselämään muistisairaiden ihmisten kanssa. Kirkkohallitus, 2012.
Kirkkohallitus. Hengellisen tuki muistisairaan ihmisen elämässä. Kirkkohallitus, 2018.