Blogi: ”Muistimatkaan on hyvä peilata omaa tilannetta”

”Saimme kunnian kokeilla Suomen muistiasiantuntijat ry:n Lupa puhua -hankkeen työstämää välinettä, Muistimatkaa, oman matkamme tutkimiseen. Muistimatka tuntuu ajatuksena ymmärrettävältä, koska muistisairauden kanssahan matkaa tässä tavallaan tehdään. Aluksi ajattelimme, että Muistimatkan käyttö tai hyödyntäminen olisi vaikeaa. Mitä ihmettä meidän pitäisi sillä tehdä? Muistimatka on kaikilla yksilöllinen ja siihen suhtautuminen omanlaista, joten sekin mietitytti.

Tutkittuamme aikamme Muistimatkan pysäkkejä, jotka on koottu tässä vaiheessa taulukkomuotoon, totesimme, että siihen on yllättävän helppo sijoittaa oma tilanne. Emme tunnistaneet itseämme kaikista pysäkeistä, mutta toisaalta osa pysäkeistä voisi joskus tulevaisuudessa koskea myös meitä. Tällä hetkellä esimerkiksi kotihoidon mukaantulo arkeen tuntuu kaukaiselta. Myöskään apuvälineistä ei ole kukaan meille kertonut – ainakaan vielä. Nämä pysäkit, monien muiden lisäksi, herättivät paljon keskustelua. Myös menneistä pysäkeistä, kuten diagnoosin saamisen pysäkistä, tuli keskusteltua uudelleen. Muistimatkan avulla tuli siis puhuttua vähän vakavammistakin asioista, tunteista ja toiveista. Ehkä se olikin tämän ”harjoituksen” tarkoitus! Kirjoitimme keskustelun lomassa meitä puhuttaneita asioita ylös, niin voimme ehkä joskus jakaa niitä jonkun ammattilaisen kanssa…

Muistimatkaan on hyvä peilata omaa tilannetta. Sen voisi ajatella auttavan muistisairauden ymmärtämistä ja eri tilanteisiin sopeutumista. Tunnemme kuitenkin monia, jotka eivät ehkä ole niin valmiita avoimeen keskusteluun tai tulevaisuuden muutosten käsittelyyn. Sellaisissa tilanteissa Muistimatkaa voi olla hankalampaa käyttää. Onhan tämä asia vakava, mutta puhuttava siitä silti on – tai juuri siksi.

Nyt Muistimatkaa kuulemma aiotaan pilotoida eri paikkakunnilla ja eri tilanteissa. On kyllä mielenkiintoista seurata, mihin Muistimatka tästä kehittyy, ja miten sitä jatkossa voitaisiin käyttää. Mahdollisuudet tuntuvat rajattomilta! Kunhan vaan sote-ammattilaisten aika riittäisi…

Tilasimme myös Lupa puhua -hankkeen uutiskirjeen, niin pysymme jatkossakin perillä Muistimatkan etenemisestä!”


Ulpu ja Paul kertovat kotona muistisairauden kanssa asumisesta, onnistumisista ja haasteista sekä kohtaamistilanteista muistiammattilaisten kanssa. Tarinat perustuvat Lupa puhua -hankkeen keräämiin kokemuksiin muistiperheiltä ja ammattilaisilta.

Kuvitus: Emmi Jormalainen

psst… Ulpun ja Paulin mainitsemaan Muistimatkan pysäkkitaulukkoon voit tutustua tästä:

Huomaathan, että Muistimatka ja pysäkkitaulukko on yhä kehittämisvaiheessa. Voit kommentoida taulukkoa tai ideoida Muistimatkan käyttöä ottamalla yhteyttä Lupa puhua -hankkeen työntekijöihin: