Lähes 150 muistisairaiden ihmisten hyväksi työtä tekevää ammattilaista kokoontui pohtimaan ja keskustelemaan, kuinka kaikkien rajoitteiden käyttö voitaisiin lopettaa ja miten itsemääräämisoikeuden ja oman näköisen elämän toteutumista voitaisiin kunnioittaa hoidossa aina loppuun saakka.
Risteilyn aikana käsitellyt aiheet nostivat esiin monia erilaisia tunteita, kuten esimerkiksi huolen siitä, miten muistisairaan ihmisen hoidon laatu ei tulevaisuudessa kärsi, vaikka hoitajamitoitusta suunnitellaan pienennettävän. Keskustelua käytiin myös muistisairaan ihmisen kohtaamisesta sekä arjen tilanteista, joissa itsemääräämisoikeus helposti joutuu uhatuksi. Suurien kysymysten äärelle pysähdyttiin pohtimaan tosissaan, kuinka me ammattilaisina voisimme taata muistisairaille ihmisille mahdollisimman hyvän elämänlaadun.
Risteilyn aikana keskustelua ei kuitenkaan käyty vain ongelmalähtöisesti ja negatiiviseen keskittyen, vaan ilmassa oli aistittavissa myös innostusta ja idealismia. Esimerkiksi opintokäyntien jälkeen keskusteltiin käytännön toimintatavoista, joita haluttiin innokkaana jalkauttaa myös omalle työpaikalle. Oman ammattitaidon päivittäminen ja kehittäminen tulivat puheeksi useammassakin kohteessa, ja lisäkouluttautumisen mahdollisuus puhututti osallistujia pitkään. Kehittymishalua ja -intoa löytyi tästä joukosta roppakaupalla – loistavaa!
Keskeiseksi ratkaisuksi ja lopputulemaksi nousikin nimenomaan koko työyhteisön osaamisen kehittäminen sekä asenteiden muuttaminen: risteilyllä luennoineen asiantuntijasairaanhoitaja Heli Sillanpään sanoin ”kun asenteet ovat satasessa, vähenevät rajoitteet lähelle nollaa”. Virkistyneenä ja voimaantuneena on hyvä jatkaa kohti arjen haasteita.