Syysristeily on loppuunmyyty

Tänä vuonna syysristeilymme suuntaa Tukholmaan. Risteilyn teemana on itsemääräämisoikeuden kunnioittaminen ja rajoitteista luopuminen. Tapahtuman aikana pääsemme muun muassa kuulemaan mielenkiintoisia puheenvuoroja, keskustelemaan ajankohtaisesta aiheesta sekä tutustumaan paikallisiin opintokäyntikohteisiin syksyisessä Tukholmassa.
Pyydämme risteilyosallistujia ilmoittamaan opintokäyntikohdetoiveensa meille tiistaihin 27.9.2016 mennessä. Osallistujille on lähetetty ilmoittautumisohje sähköpostitse. Mikäli et ole saanut kyseistä viestiä, otathan meihin pikaisesti yhteyttä.
Jos et ehtinyt tällä kertaa mukaan tai olet muutoin estynyt osallistumaan, ei hätää: seuraa tapahtumaa sosiaalisessa mediassa aihetunnisteella #nollatoleranssirajoitteille. Suomen muistiasiantuntijat ry:n löydät

,

ja

.