Hallituksen puheenjohtajan tervehdys

Pohjakoulutukseltani olen sairaanhoitaja. Yliopisto-opintoni olen suorittanut Kuopion yliopistossa. Asun Porvoossa ja perheeseeni kuuluvat aviomies, kolme lasta ja Bessie -kissa. Nautin liikunnasta, käsitöistä ja musiikista.
Päätyössäni toimin Sipoon kunnan ikääntyneiden ja vammaisten palvelujen palvelujohtajana. Minulle on tärkeää yhdessä henkilökunnan kanssa kehittää ikääntyneiden palveluita ihmistä arvostavaksi ja ihmisen yksilöllisyyden huomioivaksi. Myönteinen kehitys lähtee muutoksesta arvomaailmassamme.
Kolme teesiä
Haluan työssäni ja yhdistyksen hallituksen puheenjohtajana edistää seuraavia asioita:

  1. Muistisairaan ihmisen ihmisarvoa ja itsemääräämisoikeutta on kunnioitettava elämän loppuun saakka.
  2. Muistisairas ihminen on kohdattava aikuisena ihmisenä – aina.
  3. Muistisairaalle ihmiselle on mahdollistettava paljon iloa ja elämyksiä niin kotona kuin hoitoyksikössä. Pakolliset hoitotoimenpiteet on hoidettava nopeasti pois alta. On kannustettava ja mentävä yhdessä konsertteihin, taidenäyttelyihin ja torille – tapahtumiin jotka tuottavat elämyksiä ja iloa kaikille meille.
Uskon, että yhdessä tehden voimme parhaiten vaikuttaa muistisairautta sairastavien, heidän perheidensä ja läheistensä hyväksi sekä tukea alan ammattilaisia heidän vankkaa ammattitaitoa vaativassa työssään.
Helena Räsänen
hallituksen puheenjohtaja
Suomen muistiasiantuntijat ry
Kuva: Elina Hemmilä
Julkaistu Memo-lehdessä 2/2016