Vuoden Muistiteko 2017 -tunnustus pietarsaarelaiselle yrittäjälle Irma Saloselle

06. lokakuuta 2017

Vuoden Muistiteko 2017 -tunnustus annettiin pietarsaarelaiselle yrittäjälle Irma Saloselle ja hänen yritykselleen Dementiakoti Viiville ja Wilhelmille. Irma Salonen perusti Dementiakoti Viivin ja Wilhelmin heinäkuussa 1997. Tavoitteena oli luoda kodinomainen ympäristö muistisairauteen sairastuneille henkilöille. Tässä hän on onnistunut. Dementiakoti Viivi ja Wilhelm täytti tänä vuonna 20 vuotta. Onnea!

Irma Salonen on vienyt edistyksellisesti muistisairaiden ihmisten hoitoa Pietarsaaressa eteenpäin ja ollut sarallaan edelläkävijänä. Pohjoiskarjalaisena ja suomenkielisen taustan omaavana yrittäjänä Irma Salonen on raivannut tiensä menestyksekkäästi ruotsinkielisellä Pohjanmaalla ja luonut kaksikielisen hoivakodin.

Irma Salonen saa omaisilta paljon kiitosta ja positiivista palautetta ennen kaikkea tavasta, miten hoivakodissa otetaan kokonaisvaltaisesti huomioon niin asukkaan kuin omaistenkin toiveet ja tarpeet. Hyvänä osoituksena myös työntekijöiden työtyytyväisyydestä on, että yrityksessä työskentelee edelleen hoitajia, jotka ovat olleet siellä töissä hoivakodin perustamisesta saakka.

”Muistisairaat ihmiset ovat tehneet minusta rikkaan. Jokainen heistä on opettanut jotain, ja jokaisella heistä on paikka sydämessäni”, sanoo Irma Salonen.

Irma Salonen on omien sanojensa mukaan muistisairaiden ihmisten kanssakulkija. Hänelle on erityisen tärkeää arvokas kohtaaminen. Irma on toiminut konsulttina myös muille hoivakodeille ja luennoinut työväenopistolla antaen vinkkejä omaisille, joilla on muistisairauteen sairastunut läheinen. Irma Salonen seuraa aktiivisesti alan kehitystä tutustuen erilaisiin hoivakoteihin myös ulkomailla.

Suomen muistiasiantuntijat ry luovutti Vuoden Muistiteko -tunnustuspalkinnon Valtakunnallisessa Muistifoorumissa 6.10.2017 Helsingin yliopistossa.