Liian usein muistisairas ihminen nähdään vain sairautensa kautta, jolloin ihminen ja hänen ainutkertaisuutensa hukkuu muistisairauden taakse. Liian usein palvelut eivät vastaa ihmisen tarpeeseen ja koituvat lopulta myös yhteiskunnalle kalliiksi. […]
Vaikuttava teko 7: Liikettä aivojen hyväksi vuodesta 1995
Vaikuttava teko 7 on ensimmäinen valtakunnallinen muistikävelytapahtuma vuonna 1995. Kuopiossa pidettiin 12.5.1995 koulutustilaisuus teemalla ”Dementiapotilaan toimintakyvyn parantaminen”. Tapahtuman yhteydessä järjestettiin ensimmäinen muistikävelytapahtuma, mielenosoitusmarssi poliisisaattueineen. Banderolleissa luki ”liike aktivoi aivoja”. Marssilla haluttiin herättää kiinnostus muistisairaan ihmisen paremman hoidon puolesta. Vaikuttava teko! Lue lisää. vaikutamme.php?udpview=vaikuttavat-teot-1990-2015 […]
Blogi: Muistipotilaan hoitoketjuun päivitetty mukaan oikeudellinen ennakointi
Äskettäin ilmestyneeseen uuteen painokseen Duodecimin Muistisairaudet-kirjasta (toimittaneet Erkinjuntti, Remes, Rinne ja Soininen) on päivitetty mm. luku, jossa kuvataan muistipotilaan hoitoketjua (luku 51). Luvussa painotetaan hoidon kokonaisuuden organisointia, muistikoordinaattorin roolia ja hyviä hoitokäytäntöjä etenevien muistisairauksien kaikissa vaiheissa. Muistipotilaan hoitoketjun järjestämiseen liittyviin erityiskysymyksiin on nostettu oikeudellinen ennakointi. Lue koko blogikirjoitus täältä.kehitamme.php?udpview=mieyblogi […]
Vuoden 2015 Muistiteko: ilmianna ehdokkaasi 31.8. mennessä
Kuka henkilö tai mikä taho on sinun mielestäsi tehnyt vuoden 2015 Muistiteon eli vaikuttanut näkyvästi aivoterveyden edistämisen ja muistisairaiden ihmisten paremman elämän puolesta? Vuoden Muistiteko -tunnustuspalkinto 2015 haku on nyt käynnissä. […]
Aurinkoista Pääsiäistä
[…]